Joulu on suomalaisten tärkein juhla

Perinteiset suomalaiset jouluruoat ovat aina olleet syksyn sadonkorjuun parhaita tuotteita. Juurekset ovat luovuttaneet makunsa meheviin laatikkoruokiin ja mehevät kinkut on tuotu juhlistamaan keskitalven juhlaa.

Jouluaterialla on tänä päivänä selvä rakenne, jota noudatetaan uskollisesti vuodesta toiseen. Kinkun lisäksi tarjotaan joulun suosikkeja: lanttu-, porkkana- ja perunalaatikkoa. Rosollit, salaatit, kalapöytä sekä leikkeleet kuuluvat myös jouluun. Makeina herkkuina maistuvat tutut piparit, joulutortut, mauste- ja hedelmäkakut sekä kuivatut hedelmät ja pähkinät.

Lännessä maistuivat laatikot, idässä piirakat. Mutta kinkku koko maassa.

Sata vuotta sitten Itä- ja Länsi-Suomi poikkesivat toisistaan enemmän joulun ruokakulttuuriltaan kuin tänä päivänä.

Itä-Suomessa syötiin jouluna piirakoita ja aattolohkoa, johon pantiin kiehumaan lanttuja, nauriita ja perunoita. Mausteeksi lohkon joukkoon lisättiin raavaan- ja sianlihaa sekä kapakaloja. Jopa jouluaattona kinkun lisäksi saatetaan paistaa yhä nykyisinkin Karjalanpaisti. Se antaa tuhdin lisän joulupöytään.

Lanttulaatikko ja perunalaatikko ovat kuuluneet länsisuomalaiseen pitopöytään 1700-luvulta alkaen. Seuraavan vuosisadan lopulla nämä uuniruoat alkoivat olla koko Suomessa välttämätön osa joulupöydän tarjoilua. Porkkanalaatikko saavutti suosiota vasta 1930-luvulla, mutta on sen jälkeen ollut joulupöydän vakiovieras. Länsi-Suomessa syötiin jouluna lisäksi sianlihaa, mutta myös muita lihapaisteja, kuten lampaan koipea. Myös kala maistui. Ja kaloista erityisesti lipeäkala, joka on vanha talonpoikainen ruoka Länsi-Suomessa.

Kinkku on tunnettu vanhastaan maaseudun juhlapöydässä. Koska se oli ylellinen ja kallis ruoka, se kelpasi mainiosti myös vuosisadan takaiselle herrasväelle. Kun kinkku varallisuuden lisääntymisen myötä voitiin 1930-luvulla hankkia useimpiin koteihin jouluruoaksi, siitä tuli joulutarjoilun keskipiste koko Suomessa.




Eläinten hyvinvointi on lähellä Joulupukin sydäntä.


Toteutus: Terraventum
Julkaisujärjestelmä www-sivut dokumentinhallinta monikanavaviestintä markkinointi tilastointi mobiili